maanantai 8. syyskuuta 2008

Euroopassa ja internetissä

Paljon on tapahtunut viikon aikana. 4. syyskuuta Saksan Hampurissa pidettiin suuri skientologia-aiheinen konferenssi. Samaan aikaan Berliinissä otettiin puheeksi mahdollisuus kylteistä, joilla varoittaa kansalaisia skientologian vaaroista. Samana viikonloppuna internetissä kuohahti, kun Youtube -videosivustolta katosi yli 4000 kriittistä videota vilpillisten DCMA -tiedotteiden myötä. Tätä kaikkea vielä seurasi tieto siitä, että Ranskassa on aloitettu oikeustoimet skientologiakirkon järjestäytynyttä petollisuutta vastaan.

Saksa

Hampurin "This is Scientology!" -tapahtuman puhujakaarti oli vakuuttava. Skientologian vaikutuksista USA:ssa kertoi lakimies Graham Berry. Ex-skientologeja edustivat, näyttelijä Jason Baghe, Ex-Sea Org Larry Brennan ja Mark Headley. Myös Anonymous oli läsnä, mutta pääasiassa kuuntelijan asemassa. Videomateriaalia puheista voi etsiä tältä Youtube -kanavalta. Tätä kirjoittaessani esillä oli vasta Berryn puhe.

Tapahtuma oli myös skientologeille tärkeä, sillä he lennättivät USA:sta asti merkittäviä henkilöitä yrittäessään estää sen. Kun tapahtumaa ei voitu sulkea, yrittivät he ottaa osaa tapahtumaan, mutta istumapaikat olivat jo täynnä. Skientologeihin kuuluivat mm. tiedottaja Tommy Davis ja lakimies Kendrick Moxon.

Saksankieliset lähteet kertovat että samaan aikaan Berliinissä päätettiin varoituskylttien sijoittamisesta kultin rekrytointikohteisiin. Kyltit tulevat sisältämään varoituksia, tietoa sekä valituksia helpottavia kontakteja. Myös kultista ulos haluavia tiedotetaan asianmukaisin kontaktein.

Internet

Youtube -videosivustolta katosi viikonloppuna yli 4000 -videota. Suurin osa näistä oli skientologiaa kritisoivia ja itse tehtyjä/kuvattuja. Yksi suljetuista kanavista oli jälleen kerran XenuTV.

Videot poistuivat DCMA-tiedotteiden myötä, joihin Youtube tiettävästi reagoi poistamalla videot väitteiden aitoutta tarkistamatta. Tällä kertaa tekijänoikeuksia peräsi pääasiassa American Rights Counsel LLC. Mielenkiintoista tässä on se, että AMC LLC vaikuttaa olevan täysin tekaistu nimi. Mistään ei ole löydetty näyttöä moisen olemassaolosta, jolloin DCMA:t täyttäisivät tekijänoikeuspetoksen puitteet.

Videot ovat pääasiassa palautuneet, mutta tapaus ei jäänyt huomiotta. Ei edes EFF:lta (Electronic Frontier Foundation).

Ranska

Ranska on aloittanut oikeustoimet skientologian petollista toimintaa vastaan. Vastaanvankaltaisia oikeustoimia käydään jo Saksassa ja Belgiassa. BBC:n artikkelin mukaan skientologia voidaan kieltää maassa, jos oikeussalissa voitetaan tällä kertaa.

perjantai 15. elokuuta 2008

Xenu jälleen parrasvaloissa

Skientologien yksi varjelluimmista salaisuuksista on päätynyt jälleen kerran suuren yleisön hämmästeltäväksi kun internetsivusto Gawker julkisti Xenun tarinan äänitemuodossa. Tämä 8 minuuttia pitkä tarina on jo monille tuttu mm. South Park -TV-sarjasta ja monista lehtiartikkeleista. Skientologit kiistävät tarinan, mutta tällä kertaa se on esillä itse Skientologian perustajan, L. Ron Hubbardin, kertomana.

Tiivistelmä: 75-miljoonaa vuotta sitten, avaruusolentojen (thetanien) johtaja Xenu lamautti biljoonittain alamaisiaan ja lennätti heidät DC8 -lentokoneita muistuttavilla avaruusaluksilla maapallolle. Thetanit räjäytettiin vetypommeilla tulivuorien äärellä ja näiden kuolemattomat sielut aivopestiin kuvamateriaalilla mm. kaikista valtauskonnoista. Nämä sielut, body thetanit, ovat nyt kiinni meissä aiheuttaen paitsi ongelmia ja murheita, niin myös estävät meitä muistamasta todellista kuolematonta kaikkivoipaa alkuperäämme, thetania.

xenu2.jpg

Xenu sisältyy tärkeänä osana Operating Thetan 3 -tasoa. Tarina itsessään kuulostaa huonolta science fictionilta, mutta tason saavuttaneille skientologeille se on totuus ihmiskunnan ongelmista. Tarina voisi olla skientologien virallinen uskonnollinen perusta, mutta tämän tason saavuttamiseen menee aikaa ja rahaa. Noin 5-10% skientologeista koskaan saavuttaa sitä ja nopeimmankin kaavan kautta käytynä rahaa on palanut kymmeniä tuhansia euroja.

Skientologi ei siis välttämättä valehtele kiistäessään Xenu-tarinan. Hän ei vain ole kuullut sitä. Loput vannovat pitävänsä sen salaisuutena, koska jos Hubbardia on uskominen, sille ennenaikainen altistuminen aiheuttaa sairastumisen ja mitä luultavimmin koituu kuolemaksi.

Nähtäväksi jää, aiheuttiko Gawker nyt tietoisesti massamurhan internetin käyttäjäkunnan keskuudessa.

Gawker:
http://gawker.com/5037013/the-history-of-xenu-as-explained-by-l-ron-hubbard-himself-in-8-minutes

Digg:
http://digg.com/odd_stuff/L_Ron_Hubbard_Himself_Explaines_The_History_Of_Xenu_In_8min

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

8,7 miljoonan dollarin arvoinen salaisuus

The Village Voicen julkaisemassa artikkelissa, skientologiaa käsittelevissä lehtijutuissa kunnostautunut toimittaja, Tony Ortega perehtyy Skientologiakirkon suurinpaan tappioon Yhdysvaltojen oikeusistuimissa. Artikkeli pureutuu Lawrence Wollersheimin tapaukseen, jota käsiteltiin vuosikymmeniä kaikissa USA:n oikeusjärjestelmän tasoissa, aina korkeimpaan oikeuteen asti.

Lopulta Skientologiakirkko suostui sopimaan oikeusjutun tarjoten lähes yhdeksän miljoonaa dollaria Wollersheimille, jotta tämän keräämää todistusaineistoa ei julkistettaisi oikeudenkäynnin yhteydessä. Artikkeli sivuaa monia mielenkiintoisia yksityiskohtia liittyen tapaan, jolla skientologit onnistuivat järjestämään organisaatiolleen verovapaan statuksen Yhdysvalloissa erittäin kyseenalaisin toimin.

Mittava artikkeli sisältää useita haastatteluja entisiltä skientologeilta, USA:n veroviraston työntekijöiltä, sekä skientologien että Wollersheimin asianajajilta. Lawrence Wollersheim on tunnetun FactNet sivuston perustaja ja on jo vuosien ajan auttanut entisiä skientologeja pakenemaan organisaation kynsistä.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Kesäkuun protesti sujui hienosti

Kesäkuinen mielenosoitus skientologiakirkon ihmisoikeusloukkauksia vastaan sujui rauhallisissa merkeissä Helsingin Rautatientorilla viime lauantaina 14.6. Paikalle saapuneet mielenosoittajat levittäytyivät torille jakamaan lentolehtisiä ja valistamaan ohikulkijoita.

Paikalle oli myös tuttuun tapaan ilmestynyt joukko skientologeja, jotka olivat ilmeisesti ottaneet asiakseen hälyttää virkavallan paikalle kahden maijan voimin. Poliisien jo lähdettyä, heidät ilmeisesti soitettiin takaisin, vaikka mielenosoitus oli jo käytännössä ohi. Poliisit itse kiittelivät mielenosoittajien asiallista käytöstä.

Suurkiitokset kaikille osallistujille! Tervetuloa ensi kerrallakin mukaan Heinäkuun 12. päivä. Seuraavan mielenosoituksen yksityiskohdista keskustellaan SciFi-foorumeilla.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Suomalainen ex-skientologi Etelä-Saimaan haastattelussa

Etelä-Saimaa julkaisi hiljattain erittäin kattavan artikkelin skientologian toiminnasta ja menneisyydestä Suomessa. Toimittajan haastateltavana olivat skientologian huipulla Yhdysvalloissa työskennellyt suomalaismies, joka sittemmin on jättänyt skientologiakirkon ja toimii nykyään sitä vastaan, sekä Lahden Dianetikkakeskuskuksessa työskentelevä, Suomen scientologia-yhdistyksen tiedottaja, Kyllikki Helminen-Koikkalainen.


Artikkeli esittelee useita skientologian varjopuolia, kuten jäsenten luottotietojen menetyksen, kriitikoiden vainoa ja häiriköintiä, psykologien mustamaalausta ja monia muita tavallisille rivijäsenille tuntemattomia totuuksia. Myös tänä vuonna maailmanlaajuisesti aktivoitunut, skientologian vastainen Anonymous-liike ja Suomen mielenosoitukset mainitaan artikkelissa.

Narconon-hoitolansa Suomeen. Suomen skientologit pyrkivät jo 1990-luvulla avaamaan Nastolaan Narconon-hoitolaitoksen. Artikkeli myös tuo esille Suomen skientologien aikeet yrittää uudestaan perustaa oma , jonka perustamiseen kerättiin rahaa vapaaehtoisilta lahjoittajilta huumeiden vastaisen työn nimissä. Keräysvarat kuitenkin hupenivat hämäräperäisesti "keräyskuluihin" ja hanke hylättiin. Toisin kuin hiljattaisesta Syöpäsairaiden tuki ry:n nimissä tapahtuneesta vastaavasta keräysvarojen väärinkäytöstä, ei Narconon-hankkeesta aloitettu rikostutkintaa. Tällä hetkellä Suomen Narconon kehottaa huumausaineista riippuvaisia hakeutumaan Ruotsin skientologien hoidettavaksi. Kolmesta neljään kuukautta kestävä hoitojakso maksaa potilaalle pituudesta ja tarpeelliseksi katsotusta kurssituksesta riippuen tuhansia tai jopa kymmenia tuhansia euroja.

- Etelä-Saimaan artikkeli
- Iltalehden lyhyempi artikkeli samasta aiheesta

perjantai 23. toukokuuta 2008

Syytteet 15-vuotiasta mielenosoittajaa vastaan hylätty

Huhtikuun mielenosoituksessa sanan "kultti" käytöstä oikeussaliin kutsuttu nuorukainen on vapautettu syytteistä, joiden mukaan hän olisi syylistynyt vihan lietsomiseen uskonnollista ryhmää vastaan. Kiistanalainen syytös sai paljon huomiota mediassa ja ihmisoikeusaktiivien piireissä. Syytetyn pojan äiti kuvaili syytteiden hylkäämistä "sananvapauden voittona".

The Guardianin mukaan poliisille on annettu uudet ohjeet skientologian vastaisten mielenosoitusten valvonnasta, jossa on tarkennettu minkälainen toiminta voidaan lukea hyökkääväksi, uhkaavaksi tai loukkaavaksi. Yksi asia ainakin on selvää: skientologiaa saa kutsua sen oikealla nimellä.




Aiheesta muualla:
- BBC News
- Daily Mail

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Lontoon poliisi kieltää sanan "kultti" käytön mielenosoituksissa

The Guardian uutisoi hiljattain Lontoon huhtikuun mielenosoituksessa sattuneesta tapauksesta, jossa paikallinen poliisi kielsi mielenosoittajia kutsumasta skientologiaa kultiksi. Eräs mielenosoittaja kieltäytyi poistamasta kyltistään sanaa "Cult" ja sai kutsun oikeusistuimen eteen. Monet Iso Britannian sanomalehdet ja internetjulkaisut ovat kritisoineet poliisin käytöstä sanan vapauden törkeänä riistona ja muistuttaneet skientologian täyttävän kultin määritelmän. Lontoon poliisia on ennenkin syytetty lahjoitusten vastaanottamisesta skientologiakirkolta.

Vastauksena poliisin määräykseen poistaa teksti kyltistä, nuori mielenosoittaja luki ääneen korkeimman oikeuden tuomarin Justice Lateyn lausunnon vuodelta 1984, jossa Latey kuvailee skientologia kirkkoa "korruptoituneeksi, pahantahtoiseksi ja vaaralliseksi" käyttäen siitä nimitystä "kultti". Tämä ei poliiseja vakuuttanut, joten nuorukainen joutuu nyt oikeuden eteen, jossa häntä saattaa odottaa sakot tai jopa vankeusrangaistus.

Surkuhupaisaksi tapauksen tekee se, että huhtikuun mielenosoitusten teemana oli nimen omaan skientologian kriitikoihin kohdistuva jatkuva ahdistelu. Skientologit ovat vuosikymmenten ajan vainonneet kriitikoitaan erilaisin laillisin ja laittomin menetelmin, tarkoituksenaan hiljentää vastarinta. Tästä taktiikasta käytetään nimitystä "Fair Game" (suom. vapaata riistaa).