perjantai 15. elokuuta 2008

Xenu jälleen parrasvaloissa

Skientologien yksi varjelluimmista salaisuuksista on päätynyt jälleen kerran suuren yleisön hämmästeltäväksi kun internetsivusto Gawker julkisti Xenun tarinan äänitemuodossa. Tämä 8 minuuttia pitkä tarina on jo monille tuttu mm. South Park -TV-sarjasta ja monista lehtiartikkeleista. Skientologit kiistävät tarinan, mutta tällä kertaa se on esillä itse Skientologian perustajan, L. Ron Hubbardin, kertomana.

Tiivistelmä: 75-miljoonaa vuotta sitten, avaruusolentojen (thetanien) johtaja Xenu lamautti biljoonittain alamaisiaan ja lennätti heidät DC8 -lentokoneita muistuttavilla avaruusaluksilla maapallolle. Thetanit räjäytettiin vetypommeilla tulivuorien äärellä ja näiden kuolemattomat sielut aivopestiin kuvamateriaalilla mm. kaikista valtauskonnoista. Nämä sielut, body thetanit, ovat nyt kiinni meissä aiheuttaen paitsi ongelmia ja murheita, niin myös estävät meitä muistamasta todellista kuolematonta kaikkivoipaa alkuperäämme, thetania.

xenu2.jpg

Xenu sisältyy tärkeänä osana Operating Thetan 3 -tasoa. Tarina itsessään kuulostaa huonolta science fictionilta, mutta tason saavuttaneille skientologeille se on totuus ihmiskunnan ongelmista. Tarina voisi olla skientologien virallinen uskonnollinen perusta, mutta tämän tason saavuttamiseen menee aikaa ja rahaa. Noin 5-10% skientologeista koskaan saavuttaa sitä ja nopeimmankin kaavan kautta käytynä rahaa on palanut kymmeniä tuhansia euroja.

Skientologi ei siis välttämättä valehtele kiistäessään Xenu-tarinan. Hän ei vain ole kuullut sitä. Loput vannovat pitävänsä sen salaisuutena, koska jos Hubbardia on uskominen, sille ennenaikainen altistuminen aiheuttaa sairastumisen ja mitä luultavimmin koituu kuolemaksi.

Nähtäväksi jää, aiheuttiko Gawker nyt tietoisesti massamurhan internetin käyttäjäkunnan keskuudessa.

Gawker:
http://gawker.com/5037013/the-history-of-xenu-as-explained-by-l-ron-hubbard-himself-in-8-minutes

Digg:
http://digg.com/odd_stuff/L_Ron_Hubbard_Himself_Explaines_The_History_Of_Xenu_In_8min

Ei kommentteja: