lauantai 26. huhtikuuta 2008

Jenna Miscavige Hill kertoo lapsuudestaan Sea Orgissa

Skientologia-kirkon maailmaanlaajuisen johtajan David Miscavigen veljentytär Jenna Miscavige Hill kertoi lapsuudestaan skientologian sisäpiirissä, hämäräperäisessä Sea Oragnisationissa 24. huhtikuuta ABC:n Nightline ohjelmassa. Lapsesta asti skientologiperheessä varttunut Jenna ei muistele kokemuksiaan hyvällä. Jennan mukaan hän, useiden muiden lasten tavoin, joutui kuusivuotiaana tekemään raskasta fyysistä työtä, kuten kivimuurien rakentamista, päivittäin.

Jennan perhesuhteet eivät taanneet hänelle minkäänlaista erityiskohtelua skientologien sisäoppilaitoksessa tai Sea Orgissa. Haastatelusta käy ilmi monia järkyttäviä yksityiskohtia skientologian tavasta kasvattaa lapsista aivopestyjä jäseniä eristämällä nämä kokonaan ulkoisesta maailmasta. Kertomansa mukaan, Jenna näki vanhempiaan vain muutaman kerran useita vuosia kestäneen jakson aikana, kunnes päätti viimein paeta miesystävänsä kanssa.

ABC Nightlinen raportissa esiintyy myös toinen skientologian parissa kasvanut nuori nainen, Astra Woodcraft. Astra ja Jenna ovat yhdessä Kendra Wisemanin kanssa perustaneet nettisivuston Ex Scientology Kids, kertoakseen tarinansa maailmalle ja auttaakseen muita skientoogian parissa varttuneita.

Astra kertoo kuinka hänet pyritiin eristämään perheestään, koska hänen isänsä suhtautui kriittisesti skientologiaan. Astraa, kuten monia muitakin, kiellettiin hankkimasta lapsia Sea Orgissa.




Ei kommentteja: